Vaatteiden ompelu sanasto

A

Alahiha= Hiha, joka koostuu kahdesta kappaleesta siten, että saumat ovat pyöriön molemmin puolin. Alapuolen kappaletta kutsutaan alahihaksi.

Alakaulus= Kauluksen alapuolen kappale mikä ei jää näkyviin.

Alavara= Vaatteen reunan muotoinen kaitale, mikä jää vaatteen sisäpuolelle. Alavaralla huolitellaan vaatteen kaarevat ja pyöreät kohdat, ja näin ollen vaatteen ulkopuolelle ei jää näkyviä tikkauksia. Alavaran on leveämpi kuin muotokaitale.

Aukileikkaus= Saumavaroihin saksilla leikattava pieni lovi esimerkiksi kaarevassa kohdassa, Näin vaatteen saumat eivät kiristä.

E

Edestakaisommel= Ompeleen alussa ja lopussa edestakaisin ommeltava tikki, joka estää saumaa purkautumasta.

Etuhiha= Sellainen hiha, missä on keskellä olkapään kohdalla sauma, kutsutaan etupuolta etuhihaksi.

F

Framilon/joustonauha= Käytetään kuminauhan tavoin. Ohutta ja läpikuultavaa.

H

Hakanen= Käsin ommeltava kiinnitin, joka muodostuu hakasesta ja lehtiäisestä, ”silmu ja koukku kappaleista”.

Hakki= Kaavan reunassa oleva poikittainen viiva, joka leikataan kankaaseen pienenä lovena. Hakki helpottaa kappaleiden kohdistamista toisiinsa.

Halkio= Vaatteessa, esimerkiksi hameen helmassa oleva avonainen kohta, jonka tarkoituksena on tuoda käyttömukavuutta.

Harsiminen= Väliaikainen kankaaseen käsin tai koneella ommeltava kankaan oikealla ja nurjalla puolella vuorotteleva pitkäpistoinen ommel, jonka tarkoituksena on merkitä kangasta tai pitää kappaleet oikein kiinni toisissaan varsinaisen ompelun ajan.

Hihansuu= Hihan suuaukko, josta käsi työnnetään läpi.

Hiuslaskos= Hyvin kapea laskos, joka ommellaan muutaman millimetrin etäisyydeltä taitteen reunasta kankaan ollessa kaksin kerroin. Hiuslaskoksia voi olla monia.

Hulpio= Kankaan reunoissa oleva kohta, mikä ei rispaannu.

Huolittelu= Käsin tai koneella tehtävä ommel mikä huolittelee kankaan reunan ja estää purkautumista. Huolittelun voi tehdä esimerkiksi ompelukoneen siksak-ompeleella.

Hyppytikki= Ompelukonella ommeltaessa esiintyvä yksittäinen pidempi virheellinen tikki. Hyppytikin saattaa aiheuttaa esimerkiksi rikkoutunut tai kankaaseen soveltumaton neula tai liian paksu kohta ompeleessa.

Höyrytys= Silitettäessä vaate siliää helpommin höyryn avulla.

I

Istutettu hiha= Kun kädentie ja hihan pyöriö on ommeltu kokonaisiksi ja yhdistetään vasta sitten.

 

K

Kaarroke= Erillinen pienempi kaavan kappale esimerkiksi paitapuseron takana tai vaikka hameen vyötäröllä.

Kanttaus= Kankaan reunaa huolitteleva erillinen kaitale. Ommellaan reunan yli oikealta puolelta nurjalle.

Kauluri= Kaulurikaulukseen ommeltava kapea kaitale, mikä sijaitsee pääntien ja kauluksen välissä.

Keskietu (KE)=Vaatteen kaavan keskikohtaa merkitsevä pystysuora linja edessä.

Keskitaka (KT)= Vaatteen kaavan keskikohtaa merkitsevä pystysuora linja takana.

Kolikkotasku= Perinteisissä viisitaskufarkuissa oikean taskun yhteydessä oleva pikkutasku.

Kude= Vaakatasossa kankaassa kulkevat langat.

Kuulavanu= Hihan pyöriöllä oleva kaareva kaitale, jonka tarkoituksena on tuoda vaatteelle ryhtiä, olalle laskeutuvuutta ja peittää saumanvaroja. Nähtävissä usein takeissa, jakuissa ja puvuissa.

Kädentie= Aukko miehustan sivulla mistä käsi pääsee läpi tai johon mahdollinen hiha ommellaan.

Käänne= Vaatteen reunaa huolitteleva asia. Käytetään esimerkiksi vaatteen lahkeessa tai hihansuussa, Käänne on käännetty kerran.

L

Lahkeensuu= Lahkeen suuaukko.

Langansuunta= Kaavaan merkitty linja, jonka avulla tiedetään miten kaava pitää leikata kankaasta. Kaava asetetaan kankaalle niin, että langansuunta on hulpion suuntainen (loimilanka).

Laskeutuva kangas= Melko painavaa alaspäin laskeutuvaa kangasta, mikä ei jaa ilmavaksi tai jäykäksi.

Laskos= Kankaaseen ommeltava taitos, joka luo vaatteeseen väljyyttä.

Laskos, kiinni ommeltu= Kapea laskos, joka ommellaan laskoksen tyvestä kankaan ollessa kaksin kerroin.

Lautalaskos= Kahdesta erillisestä laskoksesta muodostuva laskos, jossa laskokset avautuvat ulospäin muodostaen keskelle lautamaisen kohdan.

Lehtiäinen= Käsin vaatteeseen ommeltavan hakasen toinen silmunnäköinen puoli.

Liestynyt= Venynyt kangas tai sen reuna.

Liinavaatenapinläpi= Yleinen suorakulmainen napinläpi, jota käytetään esimerkiksi paidoissa, paitapuseroissa, hameissa ja housuissa.

Litsi= Vetoketjunhalkio tyyppi, joka muodostuu kaarevasta nurjalle puolelle taittuvasta alavarasta, litsistä, joka peittää vetoketjun. Käytetään farkuissa.

Loimi= Kankaassa pystysuoraan kulkevat langat.

M

Miehusta= Vaatteen päällipuoli. Esimerkiksi housujen päällipuolen vartalo-osa, mutta ei taskut, kaarrokkeet etc.

Muotokaitale= Vaatteen reunan muotoinen kaitale, joka jää vaatteen sisäpuolelle. Katso alavara.

Muotolaskos= Kankaaseen ommeltava kolmion tai timantin muotoinen kohta, jonka tarkoituksena on poistaa vaatteesta ylimääräistä väljyyttä ja tuoda lisää muotoa. Käytetään usein vyötäröllä tai rinnan kohdalla.

N

Napinläpi= Tiheillä pistoilla ommeltu suorakulmainen alue, johon leikataan keskelle viilto, josta nappi pujotetaan.

Napituskaitale= Vaatteen napituksessa käytettävä kaitale, joka voi olla erillinen tai muodostua miehustan kankaasta.

Napitusvara= Napitusta ja nappien kiinnittämistä varten kaavaan kaavoitettu lisäpituus.

Neppari= Kankaaseen käsin ommeltava kiinnitin, joka muodostuu kahdesta toisiinsa painamalla kiinnittyvästä puolikkaasta.

Niitti= Vaatteeseen kiinnitettävä metallinen kappale.

Nurja puoli= Kankaan puoli, jota ei ole tarkoitettu käytettäväksi päällimmäisenä puolena. Joissain tapauksissa myös nurjaa puolta voi käyttää oikeana puolena tai joskus oikeaa ja nurjaa puolta on vaikea erottaa.

O

Oikea puoli= Kankaan puoli, joka on tarkoitettu käytettäväksi päällimmäisenä puolena. Joskus oikeaa ja nurjaa puolta on vaikea erottaa.

Olkatoppaukset= Vaatteen hartioilla olevat toppaukset, joiden tarkoituksena on tuoda vaatteelle ryhtiä ja olalle muotoa.

Ommel= Vaatteeseen ommeltu lanka, mikä silmukoiden avulla kiinnittää kankaan kappaleet toisiinsa.

Ommeljuova= Ompeleen oikealle puolelle muodostuva kohta, jossa kaksi kappaletta on yhdistetty saumalla toisiinsa. Kahden kankaan yhtymäkohta.

P

Painonappi/neppari= Kankaaseen käsin ommeltava kiinnitin, joka muodostuu kahdesta toisiinsa kiinnittyvästä puolikkaasta.

Piilonapitus= Napituskaitale, jossa napit jäävät piiloon kaitaleen alle.

Piilovetoketju= Kevyt ja huomaamaton vetoketju, joka jää ommeltaessa piiloon kappaleiden reunojen asettuessa vastakkain sen päälle. Käytetään usein kevyehköissä hameissa ja leningeissä.

Pikeeraus= Käsin tai pikeerauskoneella ommeltava ommel, joka kiinnittää kankaat toisiinsa niin, ettei ommel näy oikealla puolella. Usein käytetty hameen helmojen ja housun lahkeiden käänteissä.

Poimulanka= Mahdollisimman pitkällä pistonpituudella ommeltu apuommel. Poimulanka ommellaan saumanvaroihin ja poimutetaan halutulla tavalla vetämällä lanka kireäksi langan päistä.

Poimutus= Vaatteen kohta, joka on poimutettu.

Poramerkki= Useimmiten teollisuudessa käytettävä kaavan kappaleeseen tehtävä pieni reikä, joka merkitsee esimerkiksi muotolaskoksen kärkeä. Poramerkki tehdään aina esimerkiksi 2 cm etäisyydelle muotolaskoksen kärjestä sen sisäpuolelle, jolloin tekijä tietää ommella muotolaskoksen 2 cm poramerkin yli.

Prässäys= Vaatteen muotoilua silitysraudalla. Esimerkiksi puvut prässätään eli silitetään muotoonsa. Prässi tarkoittaa myös housujen etu- ja takalahkeiden keskellä olevia silitettyjä taitteita.

Pyöriö= Hihan kappaleessa oleva korkea pyöreä kohta, joka kiinnittyy kädentiellä olan kohdalle.

Päällihiha= Hiha, mikä koostuu kahdesta kappaleesta niin, että saumat ovat pyöriön molemmilla puolilla. Päällipuolella olevaa kappaletta kutsutaan päällihihaksi.

Päällikaulus= Kauluksen päälle jäävä näkyvä kappale.

Pääntie= Aukko miehustassa, josta pää pääsee läpi.

Päärme= Vaatteen reunaa huolitteleva saumarakenne, jossa reuna kääntyy ensin kerran ja sitten vielä kerran.

R

Ranneke= Hihansuuhun ommeltava kaitale.

Rispaantunut= Kankaan reuna mistä purkautuu lankoja.

S

Sauma= Yhdistää ja kiinnittää kaksi tai useamman kappaleen toisiinsa.

Saumanvara= Ommelkohdan ja kappaleen reunan väliin jäävä osuus. Leveys vaihtelee.

Saumanvarojen kaventaminen= Saumanvaroja kavennetaan sellaisissa kohdissa, joissa saumanvarat saattaisivat näkyä ulospäin.

Siksak-ommel= Ompelukoneella ommeltava ommel, jossa lanka kulkee sivulta toiselle muodostaen siksak-kuvion.

Sirkka= Pikkuinen metallinen rengas, jota käytetään vaatteissa esimerkiksi nauhojen kulkuaukkoina tai vaikka pelkästään koristeena.

Sisävara= Esimerkiksi päärmeessä saumanvarat kääntyvät nurjalle kaksi kertaa, jolloin siihen muodostuu sisävara.

Syötös= Kaavan kappaleita yhteen ommeltaessa toinen kappaleen reunoista voi olla aavistuksen toista pidempi, jolloin pidempää reunaa tulee syöttää ommeltaessa niin, että reunat menevat tasan ilman, että muodostuu poimuja. Syötös tuo saumaan pyöreyttä ja pehmeyttä.

T

Takahiha= Hiha, jossa on keskellä olkapään kohdalla sauma, takapuolen osaa kutsutaan takahihaksi.

Velcro-tarranauha= Kaksiosaista nauhaa, jonka puolet kiinnittyvät toisiinsa painamalla. Karheaa puolta kutsutaan koiraspuoleksi ja pehmeää naaraspuoleksi.

Tasokuva= Vaatteesta piirretty mustavalkoinen viivapiirros, josta näkee vaatteen muodon, saumat ja yksityiskohdat.

Tere= Sauman yhteyteen kahden kappaleen väliin näön vuoksi ommeltu erillinen nauha tai kaitale.

Tikkaus= Kankaan tai sauman päälle ommeltava näkyviin jäävä ommel. Tikkauksen avulla voidaan joko kiinnittää, tukea tai koristaa vaatetta.

Trenssi= Hyvin tiheästä siksak-ompeleesta muodostuva lyhyt tukiommel, jota käytetään esimerkiksi farkuissa ja päällysvaatteissa.

Tukikangas= Kankaan nurjalle puolelle kiinnitettävä erillinen kangas, joka tukee ja jämäköittää kappaletta ja estää sitä venymästä. Tukikankaita on monenlaisia.

Tukinauha= Silitettävää tukinauhaa, jossa on liimapinta molemmilla puolilla. Nauha kiinnittää kaksi kappaletta yhteen pelkän liiman avulla.

Tukitikkaus= Tikkaus, mikä kiinnittää saumanvarat nurjalle puolelle. Saa saumanvarat pysymään paremmin nurjalla puolella.

U

Ulkovara – Esimerkiksi päärmeessä saumanvarat kääntyvät nurjalle kaksi kertaa, jolloin siihen muodostuu sisävara. Sisävara on päärmeen sisälle jäävä saumanvaran osuus ja ulkovara on saumanvaran päälle jäävä osuus.

V

Vaatturinnapinläpi= Suorakulmainen napinläpi, jonka toinen pää on pallomainen, jotta napin kaula asettuisi paremmin.

Vastalaskos= Kahdesta erillisestä laskoksesta muodostuva laskos, jossa laskokset taittuvat sisäänpäin toisiaan kohden muodostaen keskelle kaksi aukeavaa laskosta.

Vatiini= Päällysvaatteissa käytettävä lämmittävä kerros vuorin ja miehustan välissä. Vatiini on ohutta vanumaista kuitukangasta, joka on useimmiten joko villaa tai akryylia.

Vetoketjuhalkio=Saumassa oleva avoin kohta, johon vetoketju ommellaan.

Vetoketjun suojakaitale= Litsillisen vetoketjuhalkion, esimerkiksi farkuissa, yhteydessä käytettävä kaitale, joka estää vetoketjua osumasta ihoon.

Vinonauha= Kankaan reunaa huolitteleva erillinen kaitale, joka ommellaan niin, että se kulkee reunan yli oikealta puolelta nurjalle. Vinonauha on leikattu täysvinoon, eli 45-asteen kulmassa langansuuntaan.

Vuori= Vaatteen sisäpuolella oleva erillinen, usein eri kankaasta valmistettu kerros.

Vyötärökaitale= Vaatteessa oleva erillinen kaitale vyötärön alueella.

Lähde: Named 2013

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *